Kristillisen Tieteen'Olin hyvin synkässä mielentilassa...'
Parantuminen masennuksesta
Tilanteeni oli epätoivoinen. Minut oli irtisanottu, kun työnantajani vuonna 2000 oli ulkoistanut tekemäni tietokonealaan kuuluvan työn. Uutta työtä etsiessäni jouduin pian toteamaan, että taitoni eivät olleet pysyneet tietotekniikan kehityksen tasalla. Tämän lisäksi minua oli vaivannut jo pitkään pelko, että minulla oli aikuisten ADD (Attention Deficit Disorder eli tarkkaavaisuushäiriö). Minun oli aina vaikea keskittyä ja olin levoton. Olin varma, että tämä keskittymiskyvyn puute oli syynä useisiin työpaikan menetyksiin vuosien varrella. Joutuessani vastaamaan suuresta perheestä, kasaantuvista laskuista ja tuntiessani itsetuntoni heikkenevän, ainoa suunta elämässäni näytti olevan alaspäin. Kun soitin Kristillisen Tieteen praktikolle, suunnittelin itsemurhaa.
Praktikko sanoi minulle tyynen varmasti, että minun piti vain tehdä niin kuin psalmin 23 uskollinen lammas — noudattaa Jumalan käskyjä eikä elää puutteessa vaan luottaa Jumalan rakastavaan ja paimenen kaltaiseen johdatukseen. Hän puhui niin vakuuttavasti, että mietin mahdollisuutta, olisiko Jumalalla minullekin jokin paikka ja voisinko todella elää ”Herran huoneessa”, niin kuin psalmissa luvataan. Olin kuitenkin syvästi huolissani siitä, etten koskaan pääsisi eroon köyhyydestä ja kaaoksesta, joka minua ympäröi. Olin hyvin synkässä mielentilassa enkä vielä tiennyt, voisiko elämästäni tulla elämisen arvoista.
Hämmästyksekseni sain kaksi työpaikkaa muutaman päivän kuluessa. Toinen teknologia-alan työpaikoista tuli ja meni, koska en pystynyt keskittymään työhöni. Ahdistuneisuuteni lisääntyi ja vastuu perheen hyvinvoinnista painoi mieltäni. Tiesin kuitenkin, että oli ratkaisevan tärkeää pitää yhteyttä praktikkoon. Psalmin 23 ajatus, että asun ”Herran huoneessa”, merkitsi minulle todella paljon, ja se auttoi jaksamaan. Näennäisesti aivan yllättäen, tasan viikko ennen joulua, minuun otettiin yhteyttä eräästä tietokonealan yrityksestä, joka sijaitsi n. 5000 kilometrin päässä kodistani, ja tarjottiin määräaikaista työtä. Ajatus, että joutuisin jättämään perheeni ja lähtemään toiselle puolelle maata, ei tuntunut miellyttävältä, mutta praktikko auttoi minua kuuntelemaan Jumalaa. Olisiko oikein lähteä? Sain vastaukseksi: ”Kyllä”. Uskoin, että Jumala oli lähettänyt minut henkiselle tielleen, ja nyt minun oli vain jatkettava sitä eteenpäin.
Lainasin äidiltäni rahaa bensiiniin ajomatkalle maan poikki. Kun saavuin tuohon sovittuun työpaikkaan, en ollut varautunut siihen, mikä minua odotti. Työnantaja oli jättänyt kertomatta, että hänen projektinsa oli lähes kuusi kuukautta myöhässä ja minun olisi yksin tehtävä kokonaisen konsulttitiimin työt — eikä minulla ollut kuin 10 prosenttia tarvittavasta tietämyksestä. Pystyn kuvailemaan tilannetta vain seuraavalla tavalla: Oletetaan, että joku antaisi teille kolmen metrin korkuisen pinon ydinvoimalaitoksen teknisiä käsikirjoja ja sanoisi: ”No niin, olet tekninen johtaja. Pidä huolta siitä, ettei tapahdu onnettomuutta. Hyvää päivän jatkoa.”
Sen lisäksi, että tehtävä meni yli ymmärrykseni ammatillisessa mielessä, jouduin yhä käsittelemään myös ADD-oireita — mutta kuuntelin jatkuvasti, mitä praktikko kertoi minulle todellisesta arvostani. Hän selitti, että jumalallisen kuuliaisuuden laki, Jumalan laki, mitätöisi jokaisen tuntemuksen jatkuvasta kaaoksesta, ja tämän lain mukaisesti me Hänen lapsinaan olemme luonnostaan kuuliaisia Jumalalle, Isä-Äidillemme. Oli vielä yksi haaste — minulle selvisi, että koska olin itsenäinen sopimuskumppani, en edes saisi ensimmäistä palkkaani moneen viikkoon. Mietin, miten selviäisin hengissä työmaalla siihen asti, että voisin lähettää rahaa perheelleni — ja maksaa talomme kiinnelainaa, jonka maksut olivat erääntyneet jo kauan aikaa sitten.
Praktikko tuki minua rukouksella säännöllisesti ja antoi henkisiä ajatuksia, jotka auttoivat minua ymmärtämään paremmin, että asuin Herran huoneessa — en sen ulkopuolella. Kohdatessani haasteita, jotka johtuivat siitä, että hoidin seitsemää tehtävää, joihin minulla oli vain murto-osa tarvittavasta koulutuksesta, kävelin toisinaan ulos metsään huolintakeskuksesta, jossa työskentelin, ja soitin praktikolle. ”En voi kerta kaikkiaan mennä takaisin siihen rakennukseen”, sanoin hänelle. ”En tiedä yhtään, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. En tiedä edes, mistä aloittaa.” Silloin hän muistutti, mistä minun piti aloittaa — sen tietämisestä, että on olemassa vain yksi Mieli, ja tämän Mielen ilmauksena minulla oli kaikki tarvitsemani äly ja keskittymiskyky. Minulla oli jokainen tarvitsemani idea, koska jumalallinen Mieli on ainoa tiedon lähteeni.
Huolimatta siitä, että tilanne oli monimutkainen ja että sen analysointi ei ollut inhimillisesti mahdollista, jatkoin työskentelyä praktikon kanssa, joka muistutti, että jumalallinen Rakkaus oli läsnä jokaisessa kriisitilanteessa. Niin se olikin päivä päivältä, ajatus ajatukselta. Joskus totesin puhuvani puhelua hänen kanssaan kaatosateessa metsässä ja pyytäväni, että saisin luovuttaa, myöntää olevani toivoton epäonnistuja, lainata jälleen kerran bensarahat ja ajaa 5000 kilometriä kotiin muuttaakseni perheeni pois ulosmitatusta talosta kodittomana kadulle. Mutta samaan aikaan minulle annettiin jatkuvasti jokapäiväinen leipäni ideoina — yhtä käytännöllisinä kuin putkimiehen tongit, mutta terävämpinä ”kuin mikään kaksiteräinen miekka” (Hep 4:12), osuen juuri niihin asioihin, jotka minun oli tarpeen huomata ja ymmärtää henkisesti. Nyt seurasivat käytännön ratkaisut, ja ajatuksiini virtasi usein spontaaneja ideoita. (Yksi näistä pelasti yrityksen tietokonejärjestelmän korvaamattomalta menetykseltä.)
Noin viisi kuukautta myöhemmin minut oli palkattu vakituiseksi työntekijäksi. Hitaasti mutta varmasti etenin pienin askelin tietämättömyydestä pätevyyteen. Nyt kuuden vuoden kuluttua olen kirjaimellisesti ”kirjoittanut kirjan” eräistä teknisistä aiheista, joita en pystynyt edes kuvailemaan ymmärtämisestä puhumattakaan silloin, kun aloitin tämän taipaleen.
Jumalallinen Rakkaus on ollut ohjaava ja suojaava Paimeneni päästessäni vähitellen eroon masennuksesta ja siihen liittyvistä itsemurha-ajatuksista sekä vapaaksi samastumisesta minimitoimeentulolla elämiseen. Pystyin hoitamaan myöhässä olleet kiinnelainan erät talostamme, myymään sen ja ostamaan kasvavalle perheellemme paljon suuremman talon. Mutta kaikkein eniten arvostan oman tietoisuuteni uudistumista. Huomaan tavallisesti vapautuvani pelosta tajutessani, että jumalallinen Paimeneni on läsnä. Kuten praktikko tuona ensimmäisenä epätoivon iltana minulle sanoi, Jumala tuntee minut ja minä tunnen hänet ja kuulun hänelle, ”hän johtaa minut vetten ääreen” joka päivä, luottamaan hänen rakkauteensa, ja hän jakaa minulle ideoitaan täyttäen kaikki tarpeeni. Minulla on ikuisesti kaikki, mitä tarvitsen.
Parantumiskertomuksen arkaluontoisuuden vuoksi kirjoittajan nimeä ei julkaista.
